PIENIMUOTOISTA SUOMENLAPINKOIRIEN
KASVATUSTA

KENNEL NUMMENSYRJÄN

Olemme pieni kotikennel maaseudun rauhassa Somerolla, Varsinais-Suomessa. Meidän oma lauma koostuu tällä hetkellä neljästä suomenlapinkoirasta. Ensimmäisen koirani, Kodan, hankin syksyllä 2019 kolmen vuoden aktiivisen haaveilun ja etsinnän jälkeen. Kodan täti Ruusa muutti laumaamme vuoden ikäisenä seuraavana kesänä. Laumamme täydentyi kauan haaveillulla jäsenellä kun Kodan esikoinen, Malla, jäi meille kotiin.


Meillä koirat ovat perheenjäseniä ja mukana kaikissa arjen touhuissa. Työskentelen lähihoitajana vanhusten tehostetussa palveluasumisessa, joten vuorotyön kautta koiramme ovat oppineet mukautuvaisiksi erilaisiin arjen muutoksiin. Koiramme ovat tottuneita matkustamaan ja käymmekin yleensä useamman kerran vuodessa vaeltamassa teltassa nukkuen ja muutenkin viihdymme paljon ulkosalla vuodenajasta riippumatta.


Kävin Kennelliiton järjestämän kasvattajan peruskurssin syksyllä 2022 ja oma kennelnimi minulle myönnettiin tammikuussa 2023. Kuulun Kennelliittoon ja olen rotuyhdistyksen, Lappalaiskoirat ry jäsen sekä olen allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen. Kasvatustoimintaani käytetyt koirat ovat terveystutkittuja (luustokuvaukset, silmäpeilaukset sekä tarpeen mukaan myös geenitestaus).


Kasvatustyössäni pyrin kasvattamaan rodun omaisia, iloisia ja aktiivisia perheenjäseniä, joista on toivottavasti iloa omistajilleen vuosien ajaksi. Itseäni rodussa viehättää lapinkoirien älykkyys, innokkuus työskennellä oman ihmisen kanssa, uskollisuus, hyvä hermoisuus, säänkestävyys sekä ennen kaikkea kestävä ja terve rakenne. Lapinkoirasta on hyvillä lähtökohdilla ja oikealla koulutuksella moneksi!

TERVETULOA SIVUILLEMME!

- Jenny Palomäki -